Astun ulos kadulle. Aamu sarastaa. Viereiselle terassille kannetaan pöytiä ja tuoleja. Aamun raikkaaseen kesäilmaan sekoittuu vastaleivotun leivän ja kahvin tuoksu. Tarjoilija valmistelee ravintolaa tulevaan päivään. Hetkeksi terassin pystytys keskeytyy, kun paikallinen maanviljelijä saapuu tuomaan eilisen päivän satoa ravintolalle.
Kiireinen ja äänekäs Mannerheimintie on muuttunut vehreäksi ja rauhalliseksi kaupunkikaduksi. Kuulen lintujen laulun ja lehtien havinan kesäisessä tuulessa. Keskustan autoilua alettiin rajoittaa noin vuosikymmen sitten, ja kaduilla on nyt enemmän tilaa kulkea kävellen ja pyöräillen. Melusaasteen vähenemisen lisäksi kaduilla vallitsee nyt kiireettömyys. Satunnaisia liikenteen ääniä kuulee edelleen raitiovaunuista, sähköautoista ja ohikulkevista pyöräilijöistä, muuten kaupunkilaisten kenkien kopina täyttää äänimaiseman.
Läheisessä yhteisötilassa käy kuhina. Kaupungin entiset puistot on muutettu niityiksi, ja työntekijät tuovat niittykasveja vaaleaan ja valoisaan kukkapuotiin. Kukkapuodin isoista ikkunoista näkyy, kun työntekijät niputtavat niittykukkia kauniiksi kimpuiksi. Niitä vaihdetaan aikaa, palveluita tai tavaroita vastaan. Tarjoilija vaihtaa leivän kukkakimppuun, ja asettaa niittykukkia ravintolan pöydille koristeiksi.
Samaan aikaan vaatturi, koruntekijä ja korjaaja aloittelevat töitään samassa tilassa. Tila kuuluu paikalliselle osuuskunnalle, joka on kaupunkilaisten yhteenliittymä. Osuuskuntalaiset huolehtivat myös Hesperian puiston ja Töölönlahden niityistä, niitä ympäröivistä mehiläispesistä ja Taivallahden kaupunkipuutarhoista. Sieltä tuodaan läheiseen ravintolaan hunajaa sekä muita puutarhan antimia. Osuuskunnan koruntekijä valmistaa entisistä jätteistä tilaustyönä uusia tavaroita, korjaaja huoltaa tietokoneet ja kännykät ja opettaa muille omia taitojaan. Vaatturi valmistaa paikallisen kombuchatehtaan ylimäärisistä kombuchasienistä kestäviä asusteita aina laukuista kenkiin.
On tulossa kaunis päivä, ajattelen, kun astelen keskustan soraisia teitä. Nämä tiet olivat pitkään asfaltilla päällystettyjä. Silloin niitä pitkin huristivat autot, taksit ja bussit. Tien pinnat kuitenkin poistettiin noin vuosikymmen sitten hulevesien imeytymisen ja kuumuusaaltojen helpottamiseksi. Samalla istutettiin upea lehmusrivistö, joka luo varjoja kaupunkilaisille kesän helteisiin. Puiden alla lepäillään, pelaillaan, luetaan, opiskellaan, maalataan. Ravintolakin sai niistä oivan varjon asiakkailleen. Kaupungissa on enemmän tilaa niin erilaisille elämänmuodoille kuin ihmisten moninaisuudelle: vastaani tulee mies- ja naispareja käsi kädessä, rentoina ilman pelkoa huutelusta tai väkivallasta.
Kävelen kohti Töölönlahtea, jossa kesätaukoa viettävät opiskelijat ja uudelleenkouluttautujat pitävät kehittämistyöpajaa, jossa koitetaan raivata rehevöitynyttä lahtea eri lintulajeille jälleen sopivaksi asuinpaikaksi. Siitä lähtien kun Suomi otti muun maailman lailla ekologisen jälleenrakennuksen talouden pääperiaatteeksi, olemme tehneet enemmän töitä ympäristötuhojen korjaamiseksi. Monen on opeteltava uusia taitoja tässä murroksessa, sillä heille aiemmin opetetut tiedot ja taidot jättivät ympäristön huomiotta. Tämän vuoksi heille tarjotaan mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen.
Useat kouluttautuvatkin luonnon ennallistajiksi. Koulutusjakson aikana he saavat perustulon lisäksi palkkaa luonnon korjaamisesta. Kansainväliset tuomioistuimet asettivat korvausvaatimuksia sellaisille teollisuudenaloille, jotka takoivat satumaisia voittoja luonnon ja ilmaston tuhoamisella. Näillä rahoilla tuetaan nyt kaikkien ekosysteemien palauttamista.
Kun saavun vihdoin määränpäähäni Oodiin, näen kirjaston edessä kirkassilmäisiä eduskuntavaaliehdokkaita jakamassa esitteitä. Muisto yli 30 vuoden takaa palaa mieleeni.
Oli vuosi 2023. Maailma oli tuolloin melkoisessa mylleryksessä. Yhteiskuntamme oli jakautumassa. Joillakuilla meni tosi hyvin samalla kun toiset saivat hädin tuskin rahansa riittämään ruokaan. Suurin osa työntekijöistä voi pahoin valtavien paineiden alla. Ilmastotoimet viipyivät, ja kaikki puhuivat vielä kasvusta ja kilpailukyvystä, ikään kuin ne olisivat olleet maailman tärkeimpiä asioita. Ilmastopäästöt kasvoivat ja luonto köyhtyi yhtä mittaa talouskasvun myötä. Olimme unohtaneet, että ihmisten ja luonnon hyvinvointi on kaiken talouden perusta. Sen sijaan pyrimme väkisin vain kasvattamaan taloutta, ajattelematta mikä talouskasvun inhimillinen ja ekologinen hinta olikaan.
Mutta onneksi muutos oli nurkan takana. Seuraavalla hallituskautedella Suomi otti ensimmäisenä valtiona maailmassa käyttöön uudet valtiontalouden ohjausmenetelmät. Täällä alettiin tehdä hartiavoimin töitä yhdessä teollisuuden, elinkeinojen, päättäjien, tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa talouden uudistamiseksi.
Hain tuona keväänä ensimmäistä kertaa eduskuntaan ja olin juuri täyttänyt 30 vuotta. Kampanjani tärkein teema oli tuolloin kestävä tulevaisuus, ja kampanjaa tehdessäni tulin usein Oodiin tekemään töitä. Oodi tuntui silloin tulevaisuudelta – kaikkea ei tarvinnutkaan ostaa, oli paikkoja, joissa voi viettää aikaa kuluttamatta rahaa. Kaikki olivat sinne tervetulleita.
Se edusti kestävää tulevaisuutta, jonka halusin tuolloin nähdä. Vaikka monet halusivat omistaa ja rajata tilaa itselleen, ajattelin, että olisipa enemmän julkista tilaa, joka olisi kaikkien saatavilla. Se yhdistäisi meitä, ja loisi lisää mahdollisuuksia kohtaamisille. Luonnollekin jäisi enemmän tilaa, ja käyttäisimme vähemmän resursseja.
Ja vuonna 2055 voin sanoa, että eihän se niin kaukaa haettua ollut.